Jaakko Stenhäll Sivublogi politiikan ja talouden ajankohtaiseen kommentointiin. Yleensä tekstit löytyvät osoitteesta http://jaakkostenhall.blogspot.com

Onko talouskasvullakin viisi miljoonaa sävyä?

Presidentinvaalit ovat ottaneet oudon sivupolun talouteen, jossa erityisesti Pekka Haaviston ajatukset talouskasvun rajallisuudesta ovat tulleet väittelyn kohteeksi. Talouselämässä Haavisto kuvailee ajatustaan vapaimmassa muodossaan näin: "Minä ajattelen näin – en suoraan sanoen ole hirveän perehtynyt degrowthin teoreettiseen puoleen - mutta sen perusviesti, että me voimme vähemmällä kulutuksella ja vähemmällä materiaalituotannolla kuitenkin pitää yllä elämänlaatua, se on minulle hirveän läheinen." Samassa haastattelussa Haavisto viittasi tulonjakoasioihin, paikallistalouteen, zeitgeistiin ja kaikkeen muuhun nyt pinnalla olevaan.

 

Niinistön aivoituksista asiaan liittyen en ole ottanut täysin selvää, mutta kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö vastasi blogissaan, mm. seuraavasti: "Tarkoittaako Haavisto nollakasvulla sitä, että osa ihmisistä Suomessa tulisi jättää työttömiksi? Tai kenties sitä, että työn tuottavuuden ja teknologioiden kehitys pysäytetään? Entä sitten globaali perspektiivi – onko kehitysmaiden köyhillä oikeutta parempaan tulevaisuuteen?

Minä en tiedä. Talouskasvun vastustaminen on viimekädessä työllisyyden tai teknologisen kehityksen vastustamista Suomessa, ja globaalisti se tarkoittaa köyhien maiden ihmisten tuomitsemista ikuiseen kurjuuteen. Minun on hirveän vaikea uskoa, että Haavisto haluaisi mitään näistä."

 

Talouskasvun yhteydessä ensin kannattaisi miettiä, mistä kannattaa kinata ja mistä ei. Talouskasvu, määritelmällisesti, on aika helppo saada kasvamaan ikuisesti. Kyse on kuitenkin siitä, miten kuluttajat arvostavat erilaiset palvelut ja tuotteet joita heille tarjotaan. Jos he arvostavat vuonna 2013 kautta Suomen tehtyjä tuotteita ja palveluita enemmän kuin vuonna 2012, kasvaa talous vuonna 2013. Tätä on avannut Marko Terviö Akateemisessa talousblogissa.

 

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että asia ei ole näin yksinkertainen. Nykyiset rajat saastuttamiseen ovat liian matalat ja kasvu ei useinkaan ole kestävää. Siinä missä IPCC arvioi yhden hiilitonnin kestäväksi hinnaksi yli sata dollaria, liikutaan nyt jossain 15 dollarissa. Yksin kasvihuonekaasujen saaminen kestävälle tasolle maksaisi jokaiselle suomalaiselle nykytilanteessa (10 tonnin hiilidiokdisipäästöillä) noin 1000 euron lisäsatsausta. Ei itse asiassa älyttömästi, jos arvostaa sitä että tulevillakin sukupolvilla on ilmasto, mutta ainakin nykyiseen poliittiseen ilmastoon nähden liikaa.

 

On nimittäin aika ilmeistä, että yksin päästörajojen asettaminen voisi aiheuttaa jonkinlaista taantumaa - monet keskeisistä taloutemme tukijaloista ovat riippuvaisia kohtuullisen edullisesta (ja usein vielä fossiilisestra) energiasta, eikä tätä Männistön mainitsema laadullinen kasvu poista nopeasti - eikä aikaa pelkän teknologian avulla tapahtuvaan vaihdokseen ole.

 

Kokoomuslaisilta tuottavuuteen ja laadukkaaseen talouskasvuun panostavilta poliittisilta sisällöntuottajilta kuulisikin enemmän tämän ongelmakentän ylityksestä - mitä pitää tehdä ja milloin? Minäkin komppaan kyllä aivan täysillä uutta energiateknologiaa ja laadullista kasvua, mutta mihin Kokoomus tulee asettamaan rajat?

 

Miten nimenomaan energiaintensiivisille teollisuudelle kohdennetut energiaveron alennukset auttavat laadullisessa talouskasvussa? Miten fossiilisten polttoaineiden verotuet tukevat tuottavuuden kasvua? Miten Itämeren rikkidirektiivin vastustaminen kasvattaa suomalaisen palvelusektorin kilpailykykyä?

 

Jos oikeasti haluttaisiin tukea kasvua vain laadullisesti ja inhimilliseen kekseliäisyyteen nojaten, eli laajassa mielessä tuottavuuden kasvun avulla, olisi pelikentän tasaaminen ja rajojen asettaminen aika kohtuullinen ensiaskel. Teknologian edistyminen energiatehokkaassa ja luonnonvaroja kestävästi käyttävässä maailmassa tulisi kyllä sitten itsestään. Ihmisten halut kun eivät maailmasta katoa, vaikka politiikkaa tehtäisiinkin, Lasse Männistön sanoin, tosiasiat tunnustaen.

 

Pelikentän tasaaminen auttaisi myös kehitysmaiden nousua, josta Männistö kantaa erityisesti huolta. Huomautan, että paperitehtaita on kerta kaikkiaan parempi pyörittää siellä missä puut kasvavat aika rivakasti. Tässä suhteessa en olisi kehitysmaista niin huolissani - rajojen vetäminen kun haittaisi ennen kaikkea länsimaita, joilla kulutustaso on niin korskea, että elintason ylläpitoon vaadittaisiin useampi planeetta. Kasvun rakentaminen kestävälle pohjalle lienee joka tapauksessa helpompaa kuin muuttaminen - mistä teollisen rakennemuutoksen aiheuttama kipuilu on hyvä esimerkki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän pulkkisenpen kuva
Pentti Pulkkinen

Minusta virheajattelua on se että valtion budjetit tehdään liian suuren talouskasvun toivossa. Näkeehän sen nyt sokea Kreettakin että yli 2% talouskasvut joko eivät toteudu tai aiheuttavat jotain ongelmia ylikuumenemista, ympäristöongelmia ym

Minusta valtio ei saisi missään tilanteessa tehdä budjettiaan kun korkeintaan 0.5 % talouskasvun varaan. Siis tosi tiukka budjettikuri.
Jos sitten jossain hyvissä suhdanteissa kävisi niin onnellisesti että kasvu lipsahtaisi vaikkapa 1.5-2 % niin ylijäämä kiireesti valtion velan ylimääräiseen lyhentämiseen.

Tämä linja asettunee Haaviston ja Niinistön linjauksien välimaastoon.

Käyttäjän jaakkostenhall kuva
Jaakko Stenhäll

Tuokin on ihan hyvä pointti, tosin kannattaa huomata että ennustelaitokset tekevät nuo ennusteet aina noudatettavan politiikan pohjalta, ja on syytä huomata että niillä ei ole syytä vedättää niitä ylös tai alas, vaan ainoastaan tehdä oma tulkintansa. Näin ollen, ehkä kannattaisi vain tehdä fiksua politiikkaa ja luottaa niihin ennusteisiin, mitä eri pankit tuottavat.

Toimituksen poiminnat