Jaakko Stenhäll Sivublogi politiikan ja talouden ajankohtaiseen kommentointiin. Yleensä tekstit löytyvät osoitteesta http://jaakkostenhall.blogspot.com

Myydään kruununjalokivet ja rakennetaan uutta

Kaikissa omistuksiin liittyvissä keskusteluissa kruununjalokivet kuvaavat jotain sellaista, mistä ei haluta luopua oikein millloinkaan, tai ainakin vasta suurimmassa hädässä. Olen itse aina ihmetellyt kielikuvaa jo ihan siksikin, että kruununjalokiviin vetoaminen kuvastaa kaikkea sitä, mikä monarkioissa on pielessä. Turhaa symbolista varallisuutta, jota kansanomaisuutta tavoittelevat kuninkaalliset eivät kuitenkaan kehtaa käyttää. Suomessahan varsinaisia kruununjalokivia ei koskaan ehditty tehdä, kun Friedrich Karl -poloinen joutuu luopumaan kruunusta sen ollessa vasta suunnitteluasteella.

 

Suomessa kruununjalokiviksi ovat muodostuneet sitten yhtiöt, joihin ylläpidetään samanlaista tunnesidettä kuin britit omiinsa. Tuorein esimerkki on Finnair. Tällä viikolla Heidi Hautala ehdotti Finnairin myymistä (tai tarkemmin osuuden pienentämistä) ja siihen ehdittiin jo hallituksessa tarttua: asia kun "vaatii strategista harkintaa" (Merja Kyllönen, vas.) joka onkin luontevaa koska se kuuluu "strategiseen koriin" (Lauri Ihalainen, sd.).

 

Jos luen nyt rivien välit oikein, "strateginen" merkitsee tässä yhteydessä jonkinlaista synteesiä liikenne- ja ay-poliitikan rajamailla, joissa mitkään normaalit poliittiset argumentit eivät riitä. "Strategisen" keskustelun kautta tarkasteluun voi tuoda myös ne argumentit joita julkisuudessa ei kehtaa sanoa. Ja jos niin hassusti kävisi, että Suomesta ei vain kerta kaikkiaan kannattaisi järjestää reittiliikennettä Eurooppaan, voisi varmaan linjoja subventoida suoraankin halvimmalle tarjoajalle. Vaikka lentoliikennettä syystä penseilläänkin, jotkut asiat on vain pakko hoitaa.

 

Finnair ei ole kuitenkaan yksin - eikä ehkä yrityksenä edes helpoimmasta päästä. Valtiohan omistaa nykyisellään sataprosenttisesti paitsi koko maan alkoholikaupat myös suurimman viinatehtaan (Altia). Jotenkin luottaisin, ihan historiallisistakin syistä, että markkinoille pystytään tuottamaan alkoholia ilman valtion väliintuloakin. Samalla tavalla maailmassa pystyttäneen tuottamaan esimerkiksi terästä (Outokumpu) tai sotavälineitä (Patria) ilman valtiotakin.

 

Onko tässä oma lehmä ojassa? No tietenkin on: hallitusohjelmaanhan kirjattiin että jos hallituskaudella myydään yli 1,6 miljardin euron edestä valtion omistuksia, voidaan rahoja ylittävän osuuden osalta alkaa laittamaan infrahankkeisiin. Jos itse päättäisin, niin ainakin ite otan pikaraitiotiet Tampereella ja Turkuun sekä paremman rataverkon milloin tahansa kuin seurailen jäykkien valtionyhtiöiden vääntämistä kustannuskilpailuissa, joissa ei voi muuta kuin hävitä.

 

Muutosten ja uusien investointien tie on aina hankalampi kuin "strategiseen harkintaan" perustuva vanhan säilyttäminen. Tulevaisuuden kannalta ne ovat kuitenkin tehtävä - ja tätä strategista harkintaa olisi joskus hauska myös vasemmistolta kuulla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat